Hakulomakkeelle
118 kuvaa Näytetään kuvat 31 - 60.
31. Sumu peittää talvisen Haltialan peltomaiseman niin sankkana, ettei Torpparinmäki erotu keskeltä oikealta.
32. Haltialan sinisävyiset sumuiset peltomaisemat lumosivat kauneudellaan ensimmäisenä adventtina puolilta päivin.
33. Kuuran kuorruttama lintujen laulupuu sumuisessa peltomaisemassa.
34. Vantaanjoen rantamaisema Haltialan kotieläintilan tuntumassa.
35. Vantaanjoen rantamaisema Torpparinmäen suuntaan. Puolitoista tuntia kestänyt sankka sumu hälveni 13 jälkeen ja aurinkokin kurkkasi pilviverhon takaa.
36. HYVÄÄ JOULUA JA ONNELLISTA UUTTA VUOTTA kaikille Albumien selailijoille toivottaa kuvaaja jouluaattona 2005. Kuvassa ensimmäisen adventtisunnuntain tunnelmapala Vantaanjoen rantamaisemista Haltialassa.
37. Haltialan maalaismaisemista löytyy myös grafittitaidetta.
38. Haltialantie on saanut syksyn aikana katuvalot.
39. Aurinkoinen ja lämmin lokakuinen sunnuntai on kääntymässä iltaan. Haltialan tilukset on taas tarkistettu ja kehäkukat poimittu, on aika lähteä kotimatkalle.
40. Vantaanjoen Pitkäkoski.
41. Pulujen lentonäytös Haltialan peltojen yllä.
42. Syksyisenä sunnuntaina pulut parveilivat nauttimassa Haltialan peltojen antimista.
43. Näkymä Vantaanjoelta lokakuussa ruskan aikaan. Saunamökin peilikuvan voi nähdä tyynestä joen pinnasta. Pyöräretkellä tallentaa mieleensä tällaisia maisemakuvia. Kun marraskuussa alkaa kaamosaika, niitä kelpaa muistella.
44. Toukokuussa 1995 on äitienpäivänä vilskettä Haltialan kotieläintilalla. Hiekkakasat taustalla viittaavat meneillään oleviin putkitöihin.
45. Äitienpäivä Haltialan kotieläintilalla toukokuussa 1994. Kioskilla riittää asiakkaita, sillä aurinkoinen sää on houkutellut perheet, pariskunnat ja yksineläjät pyörälenkille.
46. Pojat ongella.
47. Talvinen Vantaanjoen rantamaisema.
48. Näsinoja virtaa sulana lumisen maiseman halki.
49. Keväisen Vantaanjoen kuohuja Ruutinkoskella.
50. Syksyistä Ruutinkoskea.
51. Haltialan peltoja.
52. Näkymä Torpparinmäen suuntaan. Talvinen Vantaanjoki soveltuu hyvin hiihtämiseen.
53. Torpparinmäki Haltialan suunnasta nähtynä.
54. Talvipäivän hiljaiseloa Haltialassa. Kioski on suljettu ja lumi peittää pöydät ja penkit. Taustalla Kahvila-ravintola Vanha Pehtoori, joka on auki ympäri vuoden. Kuvauspäivänä kahvileipävalikoimissa oli mm. suuria herkullisia lusikkaleipiä.
55. Ruutinkoski kuohuu keväisin jos vettä on tarpeeksi.
56. Yksi talven monista pakkaspäivistä on päättymässä. Laskeva aurinko kultaa hiihtoladun.
57. Tuulen taidetta laskevan auringon valossa Haltialan pelloilla.
58. Hyvä on hiihtäjän hiihdellä... Kevätpäiväntasausilta auringonlaskun aikaan. Vasemmalla näkyvät talot ovat Tammistossa Vantaan puolella.
59. Sumuinen pääsiäisaamu. Kiurujen kevätkonsertti Haltialan peltojen yllä sanoin kuvaamaton. Pellon takana Torpparinmäki.
60. Haltialan kotieläintila on suosittu retkikohde pääsiäisenä lapsiperheille. Lampolan karsinoissa ihastelun kohteena on 84 vastasyntynyttä karitsaa.

Max 30 kuvaa kerralla.
Näytä seuravat  30