Hakulomakkeelle
22 kuvaa Näytetään kuvat 1 - 22.
1. Vantaanjoen syksyä Savelan takamailla.
2. Vantaanjoki tulvii rankkojen sateiden jälkeen. Rantoja reunustavat kävelytiet olivat veden alla.
3. Vantaanjoki tulvii sitä ympäröiville pelloille ja niityille Savelan lähistöllä. Kävelytiet ovat veden peitossa.
4. Salpausseläntie ja Pihlajiston taloja. Takimmaiset talot ovat uuden Viikinmäen alueen taloja.
5. Näkymä Vantaanjoelle etelään päin entiseltä Herttoniemen satamaradan sillalta. Nykyään sillalla kulkee bussilinja.
6. Näkymä entiseltä Herttoniemen satamaradan sillalta Vantaanjoelle pohjoisen suuntaan.
7. Pihlajisto - lähiö lähellä luontoa ja loistavia ulkoilumahdollisuuksia. Näkymä Pihlajiston asuintaloihin Vantaanjoelta päin.
8. Pihlajistossa käynnistettiin 1990-luvun alussa lähiöprojekti. Eri ikäiset asukkaat otettiin mukaan suunnittelutyöhön. Tavoitteena oli mm. ympäristön kohentaminen ja viihtyisyyden lisääminen. Pihlajisto-päivää vietettiin 5.6.1994. Tuolloin ostoskeskuksen läheisyydessä oli erilaista ohjelmaa erityisesti lapsille. Lisäksi oli sählyottelu sekä näyttely, jossa esiteltiin Pihlajistoa koskevaa lähiön kehittämisprojektia. Kuvassa lapset maalaavat pahville alikulkukäytävässä.
9. Pihlajistossa käynnistettiin 1990-luvun alussa lähiöprojekti. Eri ikäiset asukkaat otettiin mukaan suunnittelutyöhön. Tavoitteena oli mm. ympäristön kohentaminen ja viihtyisyyden lisääminen. Pihlajisto-päivää vietettiin 5.6.1994. Tuolloin ostoskeskuksen läheisyydessä oli erilaista ohjelmaa erityisesti lapsille. Lisäksi oli sählyottelu sekä näyttely, jossa esiteltiin Pihlajistoa koskevaa lähiön kehittämisprojektia. Kuvassa alikulkukäytävän seinille ripustetaan lasten tekemiä maalauksia.
10. Lapset maalaavat Pihlajisto-päivänä alikulkukäytävässä.
11. Pihlajiston lähikauppa on nimeltään Kotipihlaja. Kuvassa Pihlajistopäivään osallistuneita.
12.
13. Pitsiliinoja kaupan Pihlajiston ostoskeskuksessa.
14. Lapset ja aikuiset tutkivat Pihlajistosta tehtyä pienoismallia Pihlajistopäivänä kesäkuussa 1994. Pihlajiston lähiöprojektissa lapset olivat tärkeitä toimijoita ja vaikuttajia.
15. Kesäkuussa 1994 Pihlajistopäivän näyttelytilassa oli esillä lasten tekemä pienoismalli kotiseudustaan.
16. Pihlajistoprojektissa alueen asukkaat osallistuivat yhdessä lähiöarkkitehdin kanssa suunnitteluun. Tavoitteena oli muun muassa parantaa ympäristön viihtyisyyttä. Kuvassa Pihlajistopäivänä esillä ollut suunnitteluasema.
17. Näkymä Pihlajistosta. Pihlajistopäivänä pääkatu oli suljettu liikenteeltä. Kadulla pelattiin katusählyä ja kuunneltiin musiikkiesityksiä.
18. Pihlajistopäivänä laulettiin myös lastenlauluja.
19. Pihlajistopäivänä poliisi ja poliisin hevonen saivat paljon huomiota. Mielenkiinto hevosta kohtaan sai monet lapset hakeutumaan juttusille poliisin kanssa. Taustalla sisäänkäynti näyttelytilaan.
20. Kesäkuussa 1994 pidettyyn Pihlajistopäivään osallistui paljon ihmisiä. Salpausseläntiellä pidettiin konsertti. Ostoskeskuksen katolla saattoi nähdä ympäristötaidetta.
21. "Palaan joelle taas kerran, se mua niin rauhoittaa...." Oikealla Savelanpuisto Vantaanjoen rantamaisemissa.
22. Näkymä Pihlajistosta kevättalvella. Kuvattu Vantaanjoelta päin. Pihlajistossa asuu noin 3000 asukasta. Alue on rakennettu 1970-luvulla. Pihlajiston vieressä sijaitsee 1960-luvulla rakennettu Pihlajamäki.