Hakulomakkeelle
33 kuvaa Näytetään kuvat 1 - 30.
1. Pikku Kirsi (n. 2 v) Auroran sairaalan lastenosastolla pitkäaikaisessa hoidossa vatsaongelmien vuoksi.
2. Talon lapsia, samasta rapusta, leikkimässä pihalla kasvavan koristekirsikkapuun alla. Puiden välissä oleva penkki oli mukava leikkipaikka lapsille, istumapaikka vanhemmille. Taustalla talo Lääkärinkadun puolelta. Kuvattu huhti-toukokuussa. Puiden kauniit, valkoiset kukat eivät vielä ole puhjenneet.
3. Päiväuni rattaissa kävelykierroksella Laakson metsässä, urheilukatsomosta Ruskeasuolle päin, lounaan jälkeen.
4. Neljä sukupolvea samalla sohvalla syntymäpäivää viettämässä.
5. "Putte"-setä veljenpoikansa rattaiden vierellä Laakson metsässä, urheilukatsomosta Ruskeasuolle päin. Tien vieressä kasvavissa pensaissa paisuvat silmut aukeamisensa aikaa odottaen.
6. Kävelylenkillä äidin kanssa Laakson kentälle Nordenskiöldinkadulta johtavalla tiellä. Rattaat mukana jotta matkanteko ei turhasta pienten jalkojen väsymisestä keskeydy.
7. Mummon sylissä olohuoneessa, päivänä jolloin juhlittiin äidin syntymäpäivänä.
8. Sedän piippua leikisti polttelen... Leikki ei tässä tapauksessa kuitenkaan johtanut tupakoimisen aloittamiseen myöhäisemmässä iässä, vaikka isä, molemmat isoisät ja yksi setä olivatkin tupakoitsijoita.
9. Yhdeksän kuukauden iässä sujuu konttaaminen makuuhuoneessa, vuodesohvan luona, isoäidin teettämällä räsymatolla vaikeuksitta. Taustalla lelukaappi, keinutuolin jalan kärki ja lattialle unohtunut kylpylelu, muovinen ankka.
10. Yhdeksän kuukauden iässä konttaaminen makuuhuoneesta ruokahuoneeseen on seikkailu. Tutti suussa varmasti lisää turvallisuuden tuntua? Ruokapöydän tuoli näyttää niin suurelta. Makuuhuoneiden ovet taustalla.
11. "Vonne" hoitamassa pikku ystäväänsä, joka on juuri pedattu päiväunelle. Rautainen lasten sänky on paljon vanhempi kuin käyttäjänsä.
12. Iloa pianosta! 11 1/2 kk:n iässä pianonsoiton aloittaminen on omin voimin hiukan hankalaa - mutta hauskaa.
13. Yksivuotissyntymäpäivänä kahvipöydän ääressä isoäidin sylissä. Suklaakuorrutuksella päällystettu kakku on maistunut, juhlakynttilä pöydällä kakun vieressä. Päivänsankari on kiinnostunut maljakossa olevista leikkokukista.
14. Yksivuotissyntymäpäivää viettävä poika tutustuu tyytyväisenä isoisän antamaan hienoon autoon. Päivänsankarilla kaulassaan froteekankainen ruokalappu kohta alkavan kakun ja muiden herkkujen syömisen vuoksi.
15. 3-vuotias poika talon pihalla kasvavien koristekirsikkapuiden alle kerääntyneissä lumikinoksissa. Taustalla näkyy kuorma-autoja silloisen Gulf-bensiiniaseman siinä osassa, missä huoltohalli oli. Taaimmaisina näkyvät puut, Urheilukadun takaa, kasvavat entisen Tuberkuloosisairaalan, nyk. Laakson sairaalan tontilla.
16. Pianon luona olevan tuolin avulla pääsee pikkuinenkin helpommin seisomaan! Taustalla korkea peili ja viulukotelo. Pojan asu: samettihousut, pitkähihainen flanellipaita ja ruokalappu - kohta syödään lounasta.
17. Päiväkävelyllä rattaiden kanssa Keskuspuistossa, Laakson metsässä, urheilukatsomosta Ruskeasuolle päin johtavalla tiellä lähellä Nordenskiöldinkatua.
18. Kevät on tullut. Lumet jalkakäytävien reunoilla, lehmusten juurella, sulavat. Jalankulkijoita ja autoja, raitiovaunukin on liikkeellä aurinkoisena iltapäivänä. Joku innokas hiihtäjä näyttää kävelevän kohti Laakson metsiä, missä se vielä ehkä voi onnistua. Kuvan etualalla, oikealla anorakkiin ja mustiin nahkahousuihin pukeutunut nuori nainen ilman päähinettä, käsikkäin 2-3 vuotiaan lapsen kanssa, kävelemässä keskustaan päin. Pojalla lämpöiset tikkitakki ja -housut, villamyssyn katteena äitinsä valmistama Davy Crocket -lakki.
19. "Joulukuussa täytän kaksi vuotta. On hauskaa päästä tänne ulos Keskuspuistoon, Laakson kentälle harjoittelemaan kävelemistä hiekkatiellä. Näitä portaita pitkin pääsee nousemaan katsomoon. Siellä on paljon puisia penkkejä, joiden päällä seisten näkee katsomon edessä olevalle hiekkaiselle kentälle. Tänään siellä ei ole hevosia ratsastajien kanssa. Joskus niitäkin näkee harjoittelemassa ratsastamista." Taustalla näkyy hiekkatie, jota pitkin pääsee kävellen Keskuspuiston metsien halki Ruskeasuolle ja sieltä eteenpäin.
20. Lumitöissä pitää olla ahkera. Homma ei näytä loppuvan. Liekö syy lapion, vai hommaa tekevän koossa? Volkswagen-auto on parkkeerattu jalkakäytävän reunassa kasvavien lehmusten alle, lumikinosten viereen, toinen auto ajaa keskustaan päin. Naapuritalon lumesta puhtaaksi luodun jalkakäytävän pinnalle on jo ehtinyt sataa uutta lunta, kadun pinnalla näkyy jalankulkijoiden jättämiä jälkiä.
21. Skotlannista tuliaisena saadulla puulelulla on hauska leikkiä. Parin viikon päästä kaksi vuotta täyttävä Ari keskittyy kotonaan värikkäiden osien asetteluun kohdalleen vanhan amerikkalaisen "His Masters Voice", 78-kierroksisten savikiekkojen soittamiseen käytettävän, kierrettävän levysoittimen päällä. Hän istuu isoisän käyttämällä, vapaana olevalla jalkapallilla. Sängyn viereen on laitettu leikkinurkkaus lapselle, seinällä koristeena hauska puuvillakangas pehmolelukuvineen. Sängyssä on pehmuste patjan ympärillä, suojaamassa nukkuvaa Aria turhilta kolhuilta rautakaiteisiin.
22. "Kukkuu!". Joulukuun alussa kaksi vuotta täyttävä Ari mahtuu syksyllä hyvin piiloon tarjottimen taakse. Hän istuu lattiala, keittion viileäkaapin edessä, työpöydän ja poljettavan Singer-ompelukoneen välissä. Kurkistaa iloisena äitiä, patterin edessä, tutti suussaan. Äiti sai uuden kameran, Kodak Instamatic, syntymäpäivälahjaksi elokuussa. Keittiön ikkuna aukeaa pihalle päin. Englantilainen, puuvillainen verhokangas on ostettu Stockmannilta. Räsymatto on Isoisoäidin tekemä. Oikealla seisova syöttötuoli on ollut äidin ja tädin käytössä, ostettiin Ruotsista, missä äiti joutui syntymään sodan vuoksi.
23. Ratsastuskilpailun yleisöä Laakson kentällä.
24. Auroran sairaala Stadionin tornista kuvattuna. Sairaala tunnettiin ennen sotia kulkutautisairaalana. Vuosisadan alussa rakennettu sairaala muodostuu pieniistä, punatiilisistä rakennuksista ja harmaasta pienestä kirkosta. Vierailijat katsoivat ikkunalasien takaa tikkailla seisten tuttuja potilaita, jotta kulkutaudit eivät tarttuisi.
25. Näkymä Stadionin tornista pohjoiseen. Etualalla pätkä Nordenskiöldinkatua ja sen takana entisen kulkutautisairaalan eli Auroran sairaalan vanhoja ja uusia rakennuksia.
26. Näkymä Stadionin tornista pohjoiseen. Etualalla Ärtin koululaispuutarha, nykyisin Helsingin Jäähallin pysäköintialue. Keskellä entisen kulkutautisairaalan eli Auroran sairaalan rakennuksia. Taustalla Länsi-Pasilaa.
27. Autot ovat pysähtyneet liikennevaloihin. Asuinrakennuksen yhdellä parvekkeella näyttää olevan vielä joulukuusi.
28. Pyörivä ulkomainos Nordenskiöldinkadulla.
29. Auroran sairaala.
30. Laakson lastenliikennekaupungissa opetellaan tässä pyöräillen liikennesääntöjä. Liikennekaupunki perustettiin vuonna 1958. Oikeat liikennevalot sinne saatiin lokakuussa 2005.

Max 30 kuvaa kerralla.
Näytä seuravat  30