Hakulomakkeelle
37 kuvaa Näytetään kuvat 1 - 30.
1. Talon lapsia hyppynaruineen Kivelänkatu 5-7:n ovella. Vas. Harri, Tuija, Hilkka, Satu ja Martti.
2. Talon lapsia kotitalon edessä Kivelänkadulla. Vas. Hilkka, Satu ja Seppo. Taustalla Mannerheimintie.
3. Näkymä Hietalahden altaan reunalta itään. Etualalla veneitä laiturissa, taustalla Oy Sinebrychoff Ab:n tehdasaluetta Hietalahdenrannan ja Bulevardin kulmassa.
4. Kumpulan siirtolapuutarhan uusi mökki silloisten määräysten mukaan. (Ruusutie 35).
5. Koskelantien ja Intiankadun kulmaa ikkunasta kuvattuna.
6. Carola etenee neliveto päällä.
7. Carola siirtämässä pöytäliinaa lattialle. Kuvassa vasemmalla harvinainen, ns. lankapuhelin.
8. Helsingin suomalaisen tyttökoulun entisiä oppilaita luokkakokouksessa Maunulassa, Maire Tainion luona (edessä vasemmalla).
9. Ompeluseura kokoontuneena pohdiskelemaan syvämietteisiä asioita. Vasemmalta Kerttu, Hilkka, Enni, Sirkka ja Kaija.
10. Salamavalo ihmetyttää 'uintiretken' lomassa.
11. Vanhankaupunginkoski. 1950-70 luvuilla Vantaanjoesta lähti jäät usein vapun tienoilla.
12. Jim Holming uuden pyöränsä kanssa Vantaankoskella.
13. Kaverukset pihalla. Pena, Ola ja Tapsa.
14. Viisikymmenluvun pihaeleganssia.
15. Kuvausretki naapurin pikkumiehen kanssa. Aito kuva kuvausretkeltä. Kuva voitti sarjansa kerhon kilpailussa.
16. Talven kauneutta.
17. Keittiösyvennys (nurkka). Se oli äidin työläs työpaikka. Hellahuone, kaksitoista neliöinen oli puutaloissa ajalleen tyypillinen.
18. Joulukuusen koristelu. Kuusi oli tuolilla.
19. Kuvaajaystävän taiteellinen näkenys talvisesta Kumpulankatu 10:sta.
20. Järvisen perhe.
21. Perhe Virtasen "leidit", kaikkiaan oli viisi tytärtä.
22. Shakkimestarit.
23. Linnanmäki, vuoristorata.
24. Linnanmäen vuoristorata oli hurja, olihan se ensimmäinen laatuaan Suomessa.
25. Hietaniemenkadun 5-13 puutalot, jotka purettiin vuonna 1972. Oikealla Sairaanhoito-opiston asuntola ja takana Mechelininkatu 2.
26. Kaupungilta vuokrattu kesämökki seurakunnan Mustasaareen kiinni kasvaneessa Hevossaaressa. Mökin ovella paljasjalkainen stadilainen Viljo "Viki" Kaukonen (1907-1990). Mökki sijaitsi Hevossaaren ja Mustasaaren yhdistävän pikkusillan juuressa. Kun kaupunki lopetti mökin vuokraamisen, niin nuoriso hajoitti mökin kivijalkaan saakka. Hevossaaren tunnistaa parhaiten erittäin suuresta kivestä rannalla.
27. Neuvostoliittolainen risteilijä "Ordzonikidze" laivastovierailulla.
28. Yksityiskohta ristelijä "Ordzonikidzestä".
29. Laivastovieras "Ordzonikidze".
30. Kaksi juhlavalaistua laivastovierasta Eteläsataman laiturissa.

Max 30 kuvaa kerralla.
Näytä seuravat  30