Hakulomakkeelle
8 kuvaa Näytetään kuvat 1 - 8.
1. Kirjailija Juhani Ahon muistomerkki paljastettiin 11. syyskuuta 1961. Patsaan paikaksi valittiin puistikko aivan Ahon entisen asunnon läheltä. Muistomerkin tekijä taiteilija Aimo Tukiainen veisti sen Ahon syntymän 100-vuotisjuhlien kunniaksi. Toinen samanlainen identtinen patsas on Iisalmen kirkkopuistossa. Olihan Aho maalaisseurakunnan rovastin Brofeldtin Hanne-poika. Joskus on ilkeämielisesti sanottu, että patsas muistuttaa Leniniä - näin paljastuksen jälken puhuttiin.
2. Villa Ensi. Helsinkiläinen suurliikemies Uno Staudinger rakennutti arkkitehti Selim A. Lindqvistin suunnitteleman sairaalan, joka valmistui vuonna 1912 saaden Ensi-nimen liikemiehen ainoan tyttären (nyk. Ensi Karasuo) mukaan. Rakennus toimi valmistuttuaan myös synnytyslaitoksena. Myöhemmin siellä oli myös leikkaussalit ja sisätautiosasto. Sairaala lopetetti toimintansa 1930-luvulla. Nykyisin talossa toimii Villa Ensi -säätiön ylläpitämä palvelutalo vanhuksille.
3. Villa Ensin pääoven oikealla puolella oleva ruotsalaisen kuvanveistäjän Harald Sörensen-Ringin teos Jäähyväiset.
4. Villa Ensin pääoven vasemmalla puolella oleva ruotsalaisen kuvanveistäjän Harald Sörensen-Ringin teos Äitiyden ilo.
5. Villa Ensiä ympäröivän aidan syvennyksessä oleva Victor Janssonin veistos Taistelija. Veistos menetti osan nenästään eiralaisten poikien välisessä tappelussa, jolloin patsaan taakse suojautunnutta poikaa kohti heitetty kivi osui patsaan nenään lohkaisten siitä palan.
6. Kuninkaallisen Norjan suurlähetystön talon ovat suunnitelleet norjalaiset arkkitehdit Eyvind Retzius ja Svein Bjöland. Rakennus valmistui 1964 ja sen omistaa Norjan valtio.
7. Suomenruotsalaisen kirjailijan Arvid Mörnen muistomerkki Itäisen puistotien ja Ehrenströmintien kulmauksessa, tekijä Viktor Jansson. Veistos paljastettiin toukokuun kuudentena päivänä 1952. Pronssipatsas on graniittialustalla, jossa on teksti: Arvid Mörne. Det svenska Finlands Skald, sekä vuosiluku 1876-1946. Taustalla on harmaa graniittikallioseinä.
8. Suomenruotsalaisen kirjailijan Arvid Mörnen muistomerkki Itäisen puistotien ja Ehrenströmintien kulmauksessa, tekijä Viktor Jansson. Kirjailijan pronssinen patsas graniittialustalla taustana suomalainen harmaa graniittiseinä paljastettiin 6. päivänä toukokuuta 1952. Patsaassa on teksti: Arvid Mörne. Det svenska Finlands Skald.