Hakulomakkeelle
11 kuvaa Näytetään kuvat 1 - 11.
1. Vuonna 1992 ensilumi tuli jo lokakuussa. Suvannontien ja Keuruuntien kulmassa näytti tuolloin kovin talviselta.
2. Ensilumi tuli lokakuussa vuonna 1992. Näkymä Vanajantien sisäpihalle, huvimajaan ja pyörätelineeseen. Taustalla Keuruuntien asuintalo.
3. Ensilumi tuli lokakuussa vuonna 1992. Näkymä Puu-Vallilasta Päijänteentie 39:n pihalta. Puissa oli vielä runsaasti lehtiä, vaikka muutoin oli kovin talvista.
4. Vuonna 1992 ensilumi tuli jo lokakuussa. Vanajantien autorivistö on saanut koskemattoman lumipeitteen. Kuvattu Vallilantieltä. Vanajantien päässä näkyy Sturenkatu.
5. Näkymä yli Tokoinrannan kohti Kallion virastotaloa. 1960-luvulla rakennettu virastotalo äänestettiin Helsingin Sanomien lukijaäänestyksessä 1990-luvun alkupuolella Helsingin rumimmaksi rakennukseksi. Uuden vuosituhannen alussa rakennus peruskorjattiin.
6. Lokakuussa 1992 ensilumi yllätti lama-Suomen. Kallion virastotalon ikkunoihin paistoi iltapäivä-aurinko ja pylväskylteissä valettiin helsinkiläisiin tulevaisuudenuskoa iskulauseella "Suomi herää töihin".
7. "Ära vare Gud i Höjden!" Jae Luukkaan evankeliumista somistaa Diakonissalaitoksen kirkon pääsisäänkäyntiä. Kirkko on valmistunut vuonna 1897 sairaalan ja sisarkodin yhteyteen.
8. Helsingin Diakonissalaitoksen vuonna 1897 valmistunut päärakennus kuvattuna Ensi linjan päässä sijaitsevalta parkkipaikalta päin. Rakennuksen keskellä on kirkko ja sen vasemmalla puolella on sairaala. Kirkon oikealla puolella oli alunperin diakonissojen ja diakonissaoppilaiden sisarkoti. 1990-luvulta lähtien niissä tiloissa on ollut muun muassa Helsingin Diakoniaopiston ja Diakonia-ammattikorkeakoulun Helsingin yksikön kirjasto.
9. Lokakuussa 1992 Helsingissä satoi runsaasti lunta. Kuvassa on Ensi linjalla sijaitseva Sokeain koulu, jossa on myöhemmin toiminut nukketeatteri ja päiväkoti.
10. Sokeiden kirjasto on sijainnut tässä komeassa rakennuksessa. Kun taloa katsoo Ensi linjalta päin, voi seinästä lukea "Valoa sokeille".
11. Syksyllä 1992 ensilumi tuli jo lokakuun puolessa välissä. Lunta oli runsaasti. Kaisaniemenpuiston kioski nököttää suljettuna. Puiston korkeasta käyttöasteesta todistavat kuitenkin lukuisat ulkoilijoiden tallaamat polut.