Hakulomakkeelle
20 kuvaa Näytetään kuvat 1 - 20.
1. Vappuna 1993 Työväen vappumarssi päättyi vielä Senaatintorille. Tuomiokirkon rapuilla marssiin osallistuneita banderolleineen. 1990-luvun lamakausi oli tuolloin pahimmillaan. Tulevina vuosina marssittiin Hakaniementorille.
2. Vapunpäivänviettoa Tähtitorninmäellä vuonna 1993.
3. Vapunpäivän viettoa Kaivopuistossa. Brunssia on hyvä nauttia aurinkoisessa säässä, vaikka nurmikenttä ei vielä suuresti viheriöi.
4. Aurinkoinen sää on houkutellut runsaasti väkeä vapunpäivän viettoon Kaivopuistoon.
5. Kaivopuistossa juhlitaan vappua.
6. Vapunpäivän viettoa puiston penkeillä Eirassa lähellä Engelinaukiota.
7. Yleisöä seuraamassa Työväen vappukulkuetta Senaatintorilla.
8. 1990-luvun alussa Työväen vappukulkue päättyi Senaatintorille.
9. Työväen vappukulkueeseen osallistuneita banderolleineen Suurkirkon portailla.
10. Vapunpäivän viettäjiä Suurkirkon portailla nauttimassa auringosta.
11. Pelastusarmeijan kuoro soittaa ja laulaa vapunpäivänä Kauppatorilla. Ilmapallonmyyjiä on runsaasti liikkeellä. Lapset liikkuvat vauhdikkaasti.
12. Runsas yleisö kuuntelee Pelastusarmeijan kuoroa Kauppatorilla. On vappu. Taustalla Suomenlinna.
13. Yksinäinen taistelija, Robin Hood, tuo esille pienituloisten ja syrjäytettyjen tilannetta vapunpäivänä Hakaniemessä. Bussipysäkkimainoksessa nautitaan entistä isommista tikkujäätelöistä.
14. 1990-luvun alussa Helsingin keskustassa aloitettiin autottomat vaput. Jalkakäytävillä näki niin järjestöesittelyjä kuin katuteatteria. Myös Hare Krishna -ryhmään saattoi tutustua. Kuvassa Hare Krishna -yhteisön jäseniä soittimineen.
15. Valkoinen kissa keskellä punamustaa banderollia työväen vappumarssilla Suurkirkon portailla. "Suora demokratia - suora toiminta".
16. Irokeesihiuksinen nuori mies keväisellä Pohjoisesplanadilla. Vuonna 1993 vapunpäivää saattoi viettää autottomassa keskustassa. Pohjoisesplanadilla oli muun muassa kansalaisjärjestöjen infopöytiä.
17. Jeesus-musiikkia vapunpäivänä Runebergin patsaan juurella.
18. Valkolakkipäiset vapunpäivän viettäjät ovat täyttäneet Tuomiokirkon portaat.
19. Työväen vappukulkueen jälkeen vappuna 1993 monet jäivät istumaan Tuomiokirkon portaille. Marssilla oli ollut myös Turkin kurdeja, joiden banderollissa luki "Rauha Turkin Kurdialueelle".
20. Merisataman Esso-huoltoasemalla jonotetaan käymälään vappuna 1993. Jonottajista useimmat lienevät piknikillä Kaivopuistossa. Herää kysymys, tulivatko siirrettävät käymälät vasta 1990-luvun loppupuolella? Missä käytiin tarpeilla ennen BajaMajaa, kun oli menossa iso kaupunkijuhla tai -tapahtuma? Vai juotiinko ennen vanhaan vähemmän olutta ja siideriä ulkotapahtumissa? Tai onko Esson vessajono näin pitkä siksi, että vasta myöhemmin vuosituhannen vaihteessa alettiin yleisemmin - sukupuolesta riippumatta - virtsata julkisesti?