Hakulomakkeelle
15 kuvaa Näytetään kuvat 1 - 15.
1. Vanha talo Metsälässä. Alueella on vielä melko paljon vanhoja taloja.
2. Komea, suuri puutalo Metsälässä.
3. Puutalo vehreine pihoineen Itä-Pakilassa.
4. Kaunis, vanha puutalo ja hieno vehreä piha Länsi-Pakilassa.
5. Golfkentän ojanreunoja siistitty. Ennen ojanreunaa ei edes nähnyt tielle, kun se vielä oli luonnontilassa.
6. Vuosaaren lahden poukamasta, oikealla uimalaituri.
7. Sumuinen syyskuun päivä Nybondaksen entisellä viljelysmaalla.
8. Ljunghedasta Kallahdessa ei ole enään paljoakaan jäljellä. Joku pisti sen palamaan. Tässä on kaikki mitä jäi jäljellä. Osa ympyröivistä puistakin paloi. Nyt paikalla ei ole mitään. Ehkä kerrostaloja tulossa tulevaisuudessa?
9. Autio, vanha talo Metsälässä. Taustalla lasitorninen toimistotalo, joka sijaitsee Käpylän aseman vieressä Tuusulanväylän varressa. Puutalo purettiin 2000-luvun alussa ja paikalla on nyt uusia taloja.
10. Hyötykasviyhdistyksen viljelypalstoilla olevia jättiolkikukkia syyskuussa Annalassa.
11. Annala, Villa Anneberg, syyskuun lopussa vuonna 2000. Päärakennuksen edessä on 1800-luvulle tyypillinen muotopuutarha. Päärakennuksen terassilta avautui alun perin näkymä Vanhankaupunginlahdelle. Myöhemmin korkeat kerrostalot peittivät näkymän. Huvilan perusti kauppaneuvos Gustav Otto Wasenius kesäpaikakseen 1826. Villa Anneberg on yksi Helsingin noin kahdestakymmenestä kartanopuistosta, jotka ovat osa kaupunkimme kulttuurihistoriaa.
12. Annalan puutarha syyskuussa 2000. Uusia istutuksia: syysmyrkkylilja eli alastonimpi.
13. Näkymä Hyötykasviyhdistyksen isännöimiltä viljelypalstoilta varhain aamulla syyskuun lopussa. Yöllä on ollut pakkasta ja lupiinit kukkivat toistamiseen. Kerrostalo on Hämeentie 156 C.
14. Näkymä Hyötykasviyhdistyksen isännöimiltä viljelypalstoilta varhain aamulla syyskuun lopussa. Hallayön jälkeen vasemmalla daalioita, oikealla flokseja. Kerrostalot ovat Hämeentie 156 D ja C.
15. Tosi kuumat paikat on tullut autoille kesähelteessä.