Hakulomakkeelle
16 kuvaa Näytetään kuvat 1 - 16.
1. Parvekenäkymä lounaaseen Ilomäentieltä. Keskellä Yliskylän ylä-aste ja lukio.
2. Kevättalven auringossa kylpeviä, täyttömaalle rakennettuja uusia kerrostaloja Aurinkolahden rannassa.
3. Valtava maansiirtokone Aurinkolahden rannassa keväällä 2002. Alueelle lisättiin vielä täytemaata rakentamista varten.
4. Näkymä Aurinkolahden rannalta kylmänä kevättalven päivänä Vuosaarenselälle. Taustalla häämöttävät Neitsytsaaret.
5. Näkymä Aurinkolahden rannalta kevättalven auringossa etelään. Oikealla Leppäniemi ja kauempana Vuosaarenselällä Neitsytsaaret.
6. Aurinkolahden rantaa kevättalven auringossa. Vasemmalla Nuottaniemen kärjen kohdalla alkaa sula alue.
7. Variksia ja harakka lentelemässä talon räystäältä toiselle Ounasvaarantiellä.
8. Kevättalven parvekenäkymä Ounasvaarantie 1:tä Mellunmäentien suuntaan. Etualalla Palvelukeskuksen kattoa, josta lumet ovat jo sulaneet.
9. Kahden tyylilajin välissä. Vas. Postitalo, oik. Kiasma.
10. Mustavuoren ulkoilualueen polkua maaliskuussa 2003.
11. Näkymä Reposalmen yli Vartiosaareen. Oikealla sulan Karpiselän takana Paloluoto.
12. Parvekenäkymä Yliskylästä Herttoniemenrannan suuntaan.
13. Parvekenäkymä Yliskylästä. Oikealla Ilomäentien tornitaloja, keskellä lasten leikkipaikka Tikkarit, taustalla Herttoniemenrannan Sorsavuorenkadun tornitalo.
14. Mercedes-Benz linja-auto ja Bella-koira Paukkulan mäellä.
15. Silja ja mamma tekivät lumiukon.
16. Topias ja pappa hiihtämässä.