Hakulomakkeelle
14 kuvaa Näytetään kuvat 1 - 14.
1. Lenkillä isänpäivän lumessa Kalevankadun varrella. Taustalla Hietalahdenkadun risteys ja kadun päässä Länsisatama.
2. Jokasyksyinen Halloween-juhla "Pikku-Tukholman" pihalla.
3. Keinutie 11:n pihavaahterat marraskuussa 2002 ennen puiden hävitystä.
4. Lampipolun ja Kontulankaari 12 välinen Kontulankaaren kevyenliikenteen alikulkusilta rakenteilla. Vasemmalla edessä päiväkoti Sakara 3:ssa, taustalla Kontulankaari 3.
5. Haloja aamutaivaalla. Kuvattu Eläketurvakeskuksen kuudennen kerroksen ikkunasta itään päin.
6. Uusi toimitalo valaistuna marraskuisena aamuna. Etualalla kunnostetaan jalkakäytävää rakentamisen jäljistä. Taustalla oikealla Eläketurvakeskuksen talo.
7. Taloyhtiön alueella kasvava kuusi koristellaan "joulu"valoin usein jo marraskuussa. Kaunis katsoa ja samalla antaa valoa pihapiiriin pimeän aikana. Taustalla Ostostie 5 asuintalo.
8. Opel Kadett C maatuu pusikon keskellä.
9. Puutalo varhaisen ensilumen aikaan.
10. Puutalo varhaisen ensilumen aikaan.
11. Puutalo varhaisen ensilumen aikaan.
12. Perämiehenkadun ja Tehtaankadun kulmassa koira vartioi pakettiautoa.
13. Kalevankatu 51:n sisäpihalla lumen peittämä alppiruusu ja pihakeinu.
14. Kutosen ratikka reitillä Bulevardilla kohti Hietalahdenrantaa. Taustalla ristelylaiva telakalla. Oikealle jää Hietalahden tori, vasemmalla Sinebrychoffin puisto.