Hakulomakkeelle
7 kuvaa Näytetään kuvat 1 - 7.
1. Kerrostalo Pitäjänmäentien ja Konalantien kulmassa. Liiketilassa oli aikoinaan Varubodenin kauppa, nykyisin pub.
2. Omakotitalo Pitäjänmäentiellä Mäkkylän asemaa vastapäätä. Talon liiketilassa toimi pitkälle 1990-luvulle saakka kenkä- ja lyhyttavaraliike.
3. Viimeinen rakennus Pitäjänmäentien (Turuntien) varrella, joka sijaitsee Helsingin puolella. Talossa on ollut kauan sitten kauppa. Välittömästi talon vasemmalta puolelta alkaa Espoo.
4. 1960-luvun kerrostalo Viinenkujalla Reimarlassa.
5. Pitäjänmäentie 17:n talo, joka muinoin tunnettiin Nymanin talona. Tämän rapatun hirsitalon historia on mielenkiintoinen: rakennuksen hirret on tuotu Eerikinkadulta puretusta puutalosta, ja koottu tälle paikalle vuonna 1934. Talossa oli puulämmitys 1980-luvulle saakka ja ulkokäymälät ainakin vielä 1960-luvulla. Tämän hetkisistä liikkeistä pisimpään ovat talossa olleet Mikon kioski (v:sta 1974) ja Kampaamo Pitskun Hius (v:sta 1980).
6. Vanha kaupparakennus Henrikintiellä, jossa oli mm. K-kauppa 1990-luvun alkuun saakka. Sen jälkeen liiketila oli tyhjillään pitkään. Sittemmin siinä oli Katjan kioski ja nykyisin kioski-pesula.
7. Pitäjänmäentie 19:n talo, joka on valmistunut vuonna 1955. Talossa oli PYP:n (v:sta 1975 SYP, v:sta 1995 Merita) konttori 1955-98, ja asunnotkin olivat viime vuosiin asti pankin henkilökunnan asuntoja.