Hakulomakkeelle
19 kuvaa Näytetään kuvat 1 - 19.
1. Aurinkoinen jouluaaton iltapäivä. Etualalla parin päivän takaisen myrskyn rannalle paiskomia jäitä. Oik. takana Killingholma. Vas. Annikanpuisto.
2. Jouluaattona iltapäivällä ihmiset ihmettelivät parin päivän takaisen myrskyn aikana rannalle ajautuneen jään määrää. Jääkimpaleita heiteltiin mereen ja niitä valokuvattiin.
3. Parin päivän takaisen myrskyn jäljiltä ranta näyttää siltä kuin siihen olisi kipattu rekkalastillinen rikottua lasia. Voimakas myrsky on murskannut jäät ja paiskonut rannalle. Pikkupoika on kaatunut yrittäessään kävellä jääröykkiöllä.
4. Jäätyneitä jalanjälkiä rannalla.
5. Jouluaattona aamupäivällä Itämerentorin kuusikaupassa oli hiljaista.
6. Hautausmaitten jouluruuhkaa aattona aamupäivällä. Oikealla Ortodoksinen hautausmaa. Taustalla Marian sairaala.
7. Aamupäivän ruuhkaa Hietaniemessä jouluaattona.
8. Kukkakauppa Uurnalehdon edustalla jouluaattona.
9. Kukkakaupan "takahuone" Uurnalehdon edustalla.
10. Aurinkoisen jouluaaton taivasta.
11. Näkymä hautausmaan pääkäytävältä jouluaattona aamupäivällä. Iltaa kohti jouluruuhkan painopiste siirtyy kauppakeskuksista hautausmaille. Aattoiltana pääkäytävälläkin on tungosta kuin ennen joulua Aleksilla.
12. Hietaniemen hautausmaan opastekyltit on uusittu syksyllä 2004. Hautausmaa on jaettu neljään alueeseen: Vanha alue, Uusi alue, Hietaniemen alue ja Uurnalehto. Kuvassa Hietaniemen alueen kortteli 37.
13. Jalkaväenkenraali Adolf Ehrnrooth (9.2.1905 - 26.2.2004) on saanut viimeisen leposijansa Hietaniemen hautausmaalta. Jouluaattona häntä on muistettu lukuisin kynttilöin. Hautakiven kiiltävästä pinnasta heijastuu taivas.
14. Uuden huoltorakennuksen rakennustyömaan parakkeja Hietaniemen hautausmaan vanhalla puolella.
15. Jouluna hautausmailla sytytetään runsaasti kynttilöitä poisnukkuneiden muistolle. Vasemmalla muistokynttilöitä Karjalaan jääneiden vainajien muistomerkillä. Oikealla kynttilänsytyttäjiä muualle haudattujen muistomerkillä keskipäivän aikaan jouluaattona.
16. Tapio Wirkkalan ja Ruth Bryk-Wirkkalan viimeinen leposija.
17. Auringon heijastuksia Nokian talojen seinissä. Etualalla Porkkalankadun alikulkutunneli.
18. Keskipäivän tunnelma jouluaattona Lapinlahden rannalla. Vasemmalla Hietaniemen hautausmaa. Sää oli aurinkoinen ja keväisen tuntuinen, lämpötila nollan kieppeillä, lunta vain vähän, meri sula ja varpuset tirskuttelivat rannan pensaissa.
19. Jouluaattona parkkipaikoista oli pulaa hautausmaan läheisyydessä. Lapinlahden sairaalan alue oli myös käytössä pysäköintikiellosta huolimatta.