Hakulomakkeelle
5 kuvaa Näytetään kuvat 1 - 5.
1. Mellunmäen ostoskeskuksen sisällä seinää koristava seinamaalaus. Henri Pulla ja Kimmo Hela-Aro maalasivat seinän vuonna 1989.
2. Herttoniemen kartanon edustalla isoissa ruukuissa kasvavat pasuunakukat ihastuttavat tuoksullaan ja kukkarunsaudellaan.
3. Pikkuparlamentin puiston vesialtaaseen oli sijoitettu elokuun alussa arkkitehti ja ympäristötaiteilija Stuart Wreden ympäristötaideteos Kesämonumentti. Taideteos kesti viisi vuorokautta. Jäätä oli 6.8. vielä jäljellä.
4. Miesten 20 km:n kävelykilpailu oli yleisurheilun MM-kisojen ohjelmassa 6.8. Reitin suunnittelu ja järjestely oli melkoinen urakka. Ratamestarina toiminut Vallu Kononen kuvassa vasemmalla. Kisojen järjestelyt sujuivat hyvin vaikka sää koetteli kovan tuulen, sateiden ja ukkosmyrskyjen muodossa.
5. Ruotsalainen maratoonari Helsinki City Marathonilla. Asu kertoo kaiken.