Hakulomakkeelle
16 kuvaa Näytetään kuvat 1 - 16.
1. Kontulan ostarin käytävät ja aukiot on nimetty uudelleen. Uudet opasteet kiinnitettiin paikoilleen 9. päivänä kesäkuuta.
2. Kontulan ostarin käytävät on nimetty Ostaribulevardiksi, Metrokäytäväksi, Länsikäytäväksi ja Itäkäytäväksi. Kuva Metrokäytävän (ent. B-käytävän) Kontulankaaren puoleisesta päästä.
3. "No sehän löytyy Keskusaukiolta." Kontulan ostarin uudet opasteet käytössä heti kiinnittämisen jälkeen.
4. Näkymä ostarin Metrokäytävän Kontulankaaren puoleisesta päästä. Vasemmalla metron keskimmäinen sisäänkäynti.
5. Vasta maalattu kahluuallas odottaa vettä sekä lapsia Ilolanpuistossa.
6. Alkukesän aamun tunnelmaa Kallion virastotalon kulmilla.
7. Kallion virastotalo kurkistelee kukkivan koristepuun takaa.
8. Liike(nne)ttä metron kulmilla Toisen linjan ja Porthaninkadun risteyksessä.
9. Näkymä metron ikkunasta Verkkosaarenrantaan.
10. Näkymä metron ikkunasta Arabianrannan suuntaan.
11. Kielot kukkivat alkukesästä monilla vanhoilla haudoilla.
12. Lemmikkien herkkää kauneutta vanhalla haudalla.
13. Etelä-Karjala esittäytyi pääkaupunkilaisille kesäisen viikonlopun ajan Senaatintorilla. Lappeenrannan matkailuvaltti hiekkalinna oli torilla pienoiskoossa. Lapsille varattulla hiekkalaatikolla riitti kakun tekijöitä.
14. Pikkuneiti keskittyneenä hiekkakaun tekoon Etelä-Karjalaisten tapahtumassa Senaatintorilla.
15. Etelä-Karjalaisten viikonlopputapahtumassa Senaatintorilla oli tarjolla myös taidokkaita käsitöitä.
16. Tuomiokirkon tasanteelta on hyvät näkymät Senaatintorille, missä on menossa Etelä-Karjalaisten viikonlopputapahtuma. Lappeenrantalaisten tilataideteos KETJU on valmistettu koivupropseista. Se saa alkunsa muutaman metrin korkuisesta koivun rungosta ja jatkuu alas portaita torille esiintymislavan edustalle.