Hakulomakkeelle
8 kuvaa Näytetään kuvat 1 - 8.
1. Helsingin Diakonissalaitoksen kirkko. Diakonissalaitos perustettiin vuonna 1867 everstinna Aurora Karamzinin aloitteesta ja taloudellisella tuella. Rakennusryhmään kuuluivat sairaala, kirkko ja sisarkoti. Suomen diakoniatyö aloitettiin Helsingin diakonissalaitoksessa, jossa hoidettiin sairaita ja koulutettiin diakonissoja, autettiin köyhiä ja huolehdittiin kodittomista lapsista.
2. Helsingin Diakonissalaitoksen päärakennus valmistui vuonna 1897. Keväällä korttelissa kukkivat siniset scillat vuodesta toiseen. Päärakennuksen suunnittelivat arkkitehdit Magnus Schjerfbeck ja Karl August Wrede. Rakennuksessa oli sairaala, kirkko ja sisarkoti. Kaksikerroksisessa sairaalarakennuksessa oli kolme osastoa, joissa oli yhteensä 76 vuodepaikkaa (sisätaudit, kirurgia, gynekologia). Uudessa talossa olivat kaikki tuon ajan tekniset hienoudet kuten hissi, sähkövalot, vesijohdot ja vesiklosetit.
3. Helsingin Diakonissalaitoksen korttelin keskellä on Pihalaksi kutsuttu rakennus, jossa on muun muassa Helsingin yliopiston Apteekki sekä Helsingin Diakonissalaitoksen museo.
4. Diakonissalaitoksen sairaalasiivessä ovat ikkunat auki. Näkymä on varmaan ollut samankaltainen yli sata vuotta tuollaisina kesäisinä ja aurinkoisina aamuina paitsi että puut ovat kasvaneet Töölönlahden ja Talvipuutarhan ympärillä. Rakennus valmistui 1897. Alunperin kaksikerroksisessa sairaalarakennuksessa oli 3 osastoa, joissa oli yhteensä 76 vuodepaikkaa (sisätaudit, kirurgia, gynekologia). Vuonna 1932 sairaalarakennus peruskorjattiin ja rakennettiin kolmas kerros. Sen jälkeen vuodepaikkoja oli lähes 230.
5. "Ära vare Gud i Höjden!" Jae Luukkaan evankeliumista somistaa Diakonissalaitoksen kirkon pääsisäänkäyntiä. Kirkko on valmistunut vuonna 1897 sairaalan ja sisarkodin yhteyteen.
6. Diakonissalaitoksen kortteli on kauneimmillaan takapihalta päin. Henkilökunnan parkkipaikan ja sairaalasiiven väliin jää kaunis pieni puisto, jossa keväisin kukkivat scillat.
7. Helsingin Diakonissalaitoksen vuonna 1897 valmistunut päärakennus kuvattuna Ensi linjan päässä sijaitsevalta parkkipaikalta päin. Rakennuksen keskellä on kirkko ja sen vasemmalla puolella on sairaala. Kirkon oikealla puolella oli alunperin diakonissojen ja diakonissaoppilaiden sisarkoti. 1990-luvulta lähtien niissä tiloissa on ollut muun muassa Helsingin Diakoniaopiston ja Diakonia-ammattikorkeakoulun Helsingin yksikön kirjasto.
8. Narsissit kukkivat Diakonissalaitoksen kirkon edustalla.