Hakulomakkeelle
26 kuvaa Näytetään kuvat 1 - 26.
1. Tanssit Alppilavalla Alppipuistossa.
2. Tanssit Alppilavalla Alppipuistossa.
3. Lapsia äidin kanssa Alppipuistossa.
4. Lapsia leikkimässä Alppipuistossa.
5. Lapsia leikkimässä Alppipuistossa.
6. Pieni poika tätinsä kanssa Alppipuistossa.
7. Vanha mies pysähtynyt katsomaan pikkupojan hiekkaan piirtämää kuvaa Alppipuisto.
8. Alppipuistoa.
9. Alppipuiston kesää. Tähän laaksoon suunniteltiin 1880-luvun lopulla eläintarhaa, mutta se sijoitettiin Korkeasaareen. Mäellä oikealla näkyy uudestaan rakennettu paviljonki. Aikanaan mäellä sijaitsi 1870 rakennettu Alppilan herrainravintola. Itse laakso oli osa Eläintarhan kansanpuistoa.
10. Alppipuiston Ankkalampi.
11. Alppipuisto erittäin kauniina aurinkoisena talvipäivänä. (Kuva ei pysty toistamaan mitä silmä näki.)
12. Kaunis helmikuinen talvipäivä Alppipuistossa. Pakkaset olivat ohi, lunta oli tullut paljon, aurinko paistoi, hanget loistivat, lämpötila kohosi (ja lumi suli pois jo saman viikonlopun aikana).
13. Lumen koristamia puita erittäin aurinkoisena helmikuun sunnuntaipäivänä Alppipuistossa.
14. Sunnuntaikävelyllä Alppipuistossa Linnanmäen kallioilla. Välillä istahdettu puistonpenkille.
15. Isovanhemmat ovat tulleet Helsinkiin vierailulle, tässä he ovat lasten ja lastenlasten kanssa kävelyllä Alppipuistossa.
16. Alppipuisto talviasussa.
17. Talvista näkymää Alppipuiston Ankkalammelta.
18. Alppipuistoa, mutta mitä mahtavat olla nuo rakennukset ja piiput?
19. Kevät alppipuistossa.
20. Lumet sulavat Alppipuistosta, lampea ei ole vielä täytetty. Taustalla näkyy Linnanmäki.
21. Kevät Alppipuistossa. Ankkalampea ei ole vielä täytetty vedellä.
22. Syksyn väriloistoa Ankkalammella.
23. Syksy Alppipuistossa. Ankkalampi on tyhjennetty vedestä talveksi.
24. Ankkalammen ylittävä silta Alppipuistossa. Lampi on jo tyhjennetty talvea varten.
25. Kävelytie Alppipuiston läpi vie Alppilan Viipurinkadulta Vauhtitielle ja Töölönlahdelle.
26. Kesä 2006 oli erittäin kuiva, kuvassa näkymää Alppipuistosta.