Hakulomakkeelle
18 kuvaa Näytetään kuvat 1 - 18.
1. Jouluaattona iltapäivällä ihmiset ihmettelivät parin päivän takaisen myrskyn aikana rannalle ajautuneen jään määrää. Jääkimpaleita heiteltiin mereen ja niitä valokuvattiin.
2. Parin päivän takaisen myrskyn jäljiltä ranta näyttää siltä kuin siihen olisi kipattu rekkalastillinen rikottua lasia. Voimakas myrsky on murskannut jäät ja paiskonut rannalle. Pikkupoika on kaatunut yrittäessään kävellä jääröykkiöllä.
3. Edellisen illan ja yön aikana raivonneen myrskyn pirstoma jää on ahtautunut rannan kiveyksiä vasten. Jäitten seasta kuului risahduksia ja paukahduksia. Kiehtovaa katseltavaa ja kuunneltavaa!
4. Voimakas myrsky murskasi meren jään edellisen illan ja yön aikana. Ranta näytti siltä kuin siihen olisi kipattu rekkalasti paksuja lasin paloja. Taustalla Tullisaaren ulkoilupuisto.
5. Aurinkoinen päivä myrskyn jälkeen Herttoniemenrannan etelärannalla. Voimakkaan myrskyn murskaamat ja rannalle heittämät jäät peittivät paksuna kerroksena rannan kävelytien. Taustalla häämöttää Kulosaari.
6. Poikkeuksellisen voimakas myrsky riehui koko maassa 22.12. illalla ja yöllä. Myrsky murskasi muutaman sentin paksuisen jääkerroksen ja heitti palaset rannalle leveäksi ja paksuksi kerrokseksi. Taustalla häämöttää Kulosaari.
7. Aurinkoinen aatonaatto ja pari astetta pakkasta. Edellisen illan ja yön aikana riehuneesta myrskystä muistona rannan kävelytien peittävä paksu kerros rikkoutunutta jäätä. Olisi ollut varmaan vaikuttavaa katseltavaa ja kuunneltavaa, kun myrsky paiskoi jäitä maihin! Taustalla oikealla näkyy Laajasaloon kuuluva Killingholma.
8. Meri on ääriään myöten täysi edellisen yön myrskyn seurauksena. Jäidenlähtö epätavalliseen aikaan vuodesta. Taustalla häämöttää aallonmurtaja paatteineen.
9. Pitkäperjantain iltana auringonlaskun aikaan. Aamulla jäällä liikkui ulkoilijoita. Lämmin aurinkoinen sää sulatti jäätä päivän aikana niin paljon, ettei sinne ollut menemistä enää illalla.
10. Krookukset ilahduttivat kulkijaa aurinkoisena kevätpäivänä.
11. Laskevan auringon heijastuksia Annikanpuiston rannassa.
12. Marraskuu päättyi myrskyisästi. Annikan puistossa pärskeet löivät välillä yli laidan. Taustalla näkyy Kulosaari.
13. Luonnon taideteos rantajäätiköllä.
14. Vähän ennen auringonlaskua. Takana vasemmalla Neitojenranta.
15. Näkymä Tullisaarenselälle marraskuun viimeisenä sunnuntaina 15 minuuttia ennen auringonlaskua. Vasemmalla Pyysaari, oikealla Kulosaari.
16. Tuleeko talvi viimeinkin? Yön aikana maa on saanut ohuen lumipeitteen. Puolilta päivin pyryttää sakeasti. Tullisaarenselkä velloo sulana. Vasemmalla Pyysaari ja oikealla Kulosaari.
17. Toiveita talvesta? Sunnuntaina puolenpäivän aikaan pyryttää sakeasti lämpötilan ollessa -5 astetta. Taustalla Tullisaari.
18. Hetki auringonlaskun jälkeen. Pakkaspäivien ansiosta meri on saanut ohuen jääpeitteen. Vasemmalla Pyysaari ja oikealla Kulosaari.