Hakulomakkeelle
4 kuvaa Näytetään kuvat 1 - 4.
1. Miehiä kadunrakennustöissä nykyisen Perhonkadun kohdalla. Kuvattu nykyisen Perhonkatu 3:n kohdalta länteen. Taustalla (nyk. Kauppakorkeakoulun kohdalla) koleraparakit, jotka pystytettiin vuonna 1892 kolera-aallon pelossa. Vuonna 1894 kaupunki möi ne kivilouhimoksi mutta pari vuotta myöhemmin niihin sijoitettiin myös lavantautipotilaita. Vuonna 1907 yksi koleraparakeista sisustettiin poliisien harjoitussaliksi (poliisimaneesiksi). Viimeinen koleraparakki purettiin uuden Kauppakorkeakoulun (rak. 1950) tieltä 1940-luvun lopussa.
2. Näkymä Mechelininkatu 4 A:n ikkunasta. Edessä oikealla Esson huoltoasema, jossa oli pieniä rähinöitä vuoden 1956 yleislakon aikaan. Keskellä puiset Kunnantalot eli Tölikan Kuntsi. Perhonkatu näkyy kuvan vasemmassa reunassa ja se kaartaa Hietaniemenkadulle. "Firestone-talo" on Hietaniemenkadun varressa. Oikeassa yläreunassa yksi Domuksen rakennuksista.
3. Puutalot Perhon- ja Hietaniemenkadun välissä. Nämä ns. Kunnantalot purettiin vuonna 1972. Kuvassa Perhonkatu ja takana olevassa kivitalossa näkyvät Mechelininkatu 2 ja 4. Edessä Lapuankatu, joka nousee jyrkästi oikealle päättyen Arkadiankatuun.
4. Veljessarja äitinsä kanssa Perhon puistossa. Takana ylhäällä on Töölön Yhteislyseo eli TYLY.