Hakulomakkeelle
45 kuvaa Näytetään kuvat 1 - 30.
1. Kouluruokalan emäntä työssään.
2. Lakkovahdit Raili ja Matti nauttimassa välipalaa opettajien lakon aikana 6.4.1984.
3. Porolahden kansakoulun 3. luokka. Opettaja Sven Glad.
4. Aurinkoinen kevätpäivä japanilaistyylisessä puistossa.
5. Näkymä japanilaistyylisestä puistosta. Rakennusviraston puistotyönjohtaja Jukka Toivosen aloitteesta 1990 käynnistetty hanke valmistui 1998. Samana vuonna puisto sai Vuoden Ympäristörakenne -kilpailun palkinnon.
6. Kevätsunnuntain rauhaa japanilaistyylisessä puistossa. Puisto on rakennettu 1992-98 lähinnä työllistämisvaroin palkatun väen voimin.
7. Kirsikat kukkivat äitienpäivänä japanilaistyylisessä puistossa. Kirsikkarinne on osa Pienen sinisen lohikäärmeen puutarhaa. Idän ilmansuuntaa hallitseva pieni sininen lohikäärme suojaa kevättä, aamuja ja nuoruuden kukkeutta.
8. Ruskan värejä japanilaistyylisessä puistossa. Portaat vievät Mustan kilpikonnan puistometsään. Pohjoisen ilmansuuntaa hallitseva musta kilpikonna suojelee yön rauhaa ja maan vesitaloutta ylläpitäen puistometsän vihreyttä ja vehmaisuutta.
9. Portti japanilaistyylisessä puistossa. Portin takana Punaisen Fenix-linnun puutarha. Etelän ilmansuuntaa hallitseva Fenix-lintu suojelee keskikesän ja keskipäivän rauhaa ja viihtyisyyttä elämänvirran ja elämänmeren rannalla.
10. Jokaisen kiven ja kasvin paikka on tarkoin harkittu japanilaistyylisessä puistossa. Periaatteena puiston rakentamisessa ovat olleet niukkuus sekä alueen omien erityispiirteiden korostaminen että suomalaisten kasvien ja kivien käyttö.
11. Keväinen näkymä japanilaistyylisestä puistosta. Olemassa olevia elementtejä hyödyntäen on Roihuvuoreen tehty herkkä, eksoottinen ja hienopiirteinen Japanilaistyylinen puutarha (Noroshiyama).
12. Kovat kasvuolosuhteet eivät ole este kukoistukselle. Yksityiskohta japanilaistyylisessä puistossa.
13. Värien ja muotojen harmoniaa japanilaistyylisessä puistossa. Portaat johtavat Mustan kilpikonnan puistometsään. Pohjoisen ilmansuuntaa hallitseva musta kilpikonna suojelee yön rauhaa ja maan vesitaloutta ylläpitäen puistometsän vihreyttä ja vehmaisuutta.
14. Syksyinen näkymä japanilaistyylisestä puistosta.
15. Yksityiskohta japanilaistyylisessä puistossa.
16. Kirsikkapuut hehkuvat väriloistossaan japanilaistyylisessä puistossa.
17. Kirsikkarinne hehkuu syksyn juhla-asussa japanilaistyylisessä puistossa.
18. Kevään hentoa vihreyttä japanilaistyylisessä puistossa.
19. Japanilaistyylinen puisto henkii rauhaa ja harmoniaa.
20. Valkoisen tiikerin puutarha japanilaistyylisessä puistossa. Lännen ilmansuuntaa hallitseva valkoinen tiikeri suojelee syksyn viisasta kypsyyttä ja illan tyyntä sammumista ikivanhojen kalliopaasien suojassa.
21. Talvipäivän rauhaa mustan kilpikonnan puistometsässä. Näkymä japanilaistyylisestä puistosta.
22. Keväällä Roihuvuoresta löytyy yllättävän paljon kauniisti kukkivia kirsikkapuita.
23. Idän ilmansuuntaa hallitseva pieni sininen lohikäärme suojaa aamuja, kevättä ja nuoruuden kukkeutta. Kaksiosaisessa puutarassa: rinnekosteikossa ja kirsikkatarhassa. Tämä kuva on kosteikon puolelta. Taustalla näkyy kirsikkapuita.
24. Esimerkki Roihuvuoren kirsikkapuista kevään loistossa.
25. Kielot kukkivat kesäkuussa japanilaistyylisessä puistossa.
26. Roihuvuoren kirjasto.
27. Kirjataivas. Sisäänkäynti Roihuvuoren kodikkaaseen kirjastoon.
28. Porolahden peruskoulu. Taustalla Roihuvuoren vesitorni. Vajaan kahden tunnin sakean lumisateen jälkeen näkyi hetken sinistä taivasta. Pian kuitenkin lumentulo jatkui entistä runsaampana.
29. Roihuvuoren japanilaistyylisen puiston kirsikkatarha.
30. Kirsikankukkien herkästä kauneudesta voi lumoutua muutaman päivän ajan Roihuvuoren japanilaistyylisessä puistossa.

Max 30 kuvaa kerralla.
Näytä seuravat  30