Hakulomakkeelle
10 kuvaa Näytetään kuvat 1 - 10.
1. Humauksen suojarakennelma talviuimareille. Uimaseura Humaus siirtyi Meilahdesta Lauttasaareen veden tultua Humallahdessa uimakelvottomaksi. Vanhan kiviladelman päälle rakennettiin lautakansi ja pohjoistuulta vastaan lautaseinä ja istumapenkit.
2. Uimaseura Humauksen laituri ja pukusuoja. Kuva laiturin merenpuoleisesta päästä. Tuulelta pyritty suojautumaan lautaseinustoilla. Taustalla uimareiden pukusuoja.
3. Uimaseura Humaus rakensi talvitoimiansa varten rannalle puisen kompressorikopin. Ilmanpainneen avulla, joka oli putkella johdettu uima-altaaseen saatiin merivesi pysymään jäätymättä.
4. Uimaseura Humauksen pukusuojan takaportaat. Pukusuoja on Helsingin kaupungin omistuksessa ja vuokrattu Uimaseura Humaukselle mm. kunnossapitovelvoitetta vastaan. Varsinkin talviaikaan riittää vilskettä aamusta alkaen. Rakennuksen takaportaat eli keittiöportaat on purettu ja ovi korvattu ikkunalla. Talo on maalattu vihreäksi.
5. Uimaseura Humauksen uimalaituri lautaisine suojarakennelmineen kuvattuna viereiseltä kalliolta. Taustalla Salmisaaren teollisuuslaitokset.
6. Kaupungin ulkoilupuistoihin hankittiin 1960-luvun puolivälin jälkeen jätesäkkitelineitä ja niihin paperiset jätesäkit roskien keräämistä varten. Tunnuksena oli oranssin värinen kansi. Kuva Veijarivuoren puistosta. Nimi juontuu vuoden 1877 kartasta, jossa paikan nimenä oli ruotsinkielinen sana Skojarbergsudden.
7. Uimaseura Humauksen pukusuoja. Viime sotien aikana puolustuslaitos rakensi paikalle useita miehistö- ja varastoparakkeja. Sodan jälkeen niissä asusti asunnottomia perheitä. Pitipä Koulumatkailutoimisto myös retkeilymajaa näissä tiloissa. Parakit hävitettiin 1960-luvulla. Muistona sota-ajalta on läheisyydessä oleva ilmatorjuntatykki museoesineenä.
8. Uimaseura Humauksen pukusuojaan johtavat portaat varustettiin mollemminpuolisilla kaiteilla, koska varsinkin talvella uimareiden tuoma vesi jäädytti portaat vaarallisen liukkaaksi ottaen huomioon, että osa talviuimareista oli varsin iäkkäitä.
9. Uimaseura Humauksen vanha kompressorikoppi. Jotta talviuimareiden avanto pysyisi jäistä vapaana, seura hankki kompressorin ja sille sijoituskopin, josta ilmavirta johdettiin laiturin viereen. Näin kehitettiin pintavirtaus jäätymisen estämiseksi. Koppi purettu.
10. Ilmakuva Vattuniemestä.