Hakulomakkeelle
48 kuvaa Näytetään kuvat 31 - 48.
31. Ihmisiä ylittämässä suojatietä Stockmannin tavaratalon edustalla iltataivaan kuulauden luodessa vielä hivenen valoa kaupungin kaduille. Taustalla aukeaa Kalevankatu.
32. Mustaan takkiin pukeutunut nainen kantaa Stockmannin Hullujen Päivien kassia Kolmensepänaukion putkiremontin keskellä. Kaupunkikulttuuria aidoimmillaan.
33. Ohikulkijoita Kolmensepänaukion putkiremontin keskellä. Takana tilaa hallitsee moderni kaupparakennus.
34. Stockmannin moderni, Erottajan puoleinen julkisivu on saanut jouluvalaistuksessa suorastaan idyllisen ilmeen.
35. Joulukadun vilinää Aleksanterinkadun ja Keskuskadun risteyksessä. Takana Stockmannin tavaratalo jouluvalaistuksessaan.
36. Jouluvalot luovat idyllisen tunnelman muuten pimeälle Mannerheimintielle. Vasemmalla Stockmannin tavaratalo.
37. Auto lähdössä parkista matkaan talven ensimmäisen lumipyryn liukastamille kaduille.
38. Suomen suojeluspyhimyksen mukaan nimetty Pyhän Henrikin katedraali on saanut katolleen talven ensimmäisen lumipeitteen. Vuodenaikojen vaihtelu on rasittanut erityisesti kirkon koristeellisia ikkunoita, jotka ovat olleet jopa putoamisvaarassa. Syksyllä 2006 eteläsivun lasimaalaukset on viety Saksaan restaurointiin, jossa kunnostutyön tekee maailmankuulu lasityöfirma Glasmalarei Peters. Kunnostustyön ajaksi ikkunoiden paikalle on ripustettu lasimaalauksia esittävät kankaat.
39. Helsingin Urheilusopin ensimmäiset, jo laajennetut toimitilat Suonionkadulla. Edellisen kesän MM-kisojen aikana liikkeessä vieraili USA:n legendaarinen pikajuoksija Carl Lewis, joka Helsingissä voitti kaikkiaan kolme kultamitalia. Myöhemmin Urheilusoppi muutti Kalliosta pois ja toimii nykyään 4 Runners -nimellä Diana-puistossa sekä Kampin ostoskeskuksessa.
40. Hiltusen Antikvariaatin idyllinen ikkuna sisäpihalla. Hiltunen on edullisten hintojensa puolesta suosittu erityisesti yliopisto-opiskelijoiden piirissä; asiakkaat poistuvatkin tavallisesti "kantovälineellinen kasa" kirjoja mukanaan.
41. Upea mainoskuva vangitsee katseen Kalevala Korun ikkunassa; näyteikkunoiden somistus on opittu vihdoin Suomessakin.
42. Ihmisiä jouluostoksilla nietosten keskellä Aleksin joulukadulla. Takana vasemmalla Kuusisen muotiliike sekä pankkien konttoreita.
43. Autoja hautautuneina lumeen talven ensimmäisen lumipyryn jälkeen. Etualalla suosittu Volkwagen Golf; takana olevassa rakennuksessa toimii Vironniemen päiväkoti.
44. Kuulas syysaurinko luo idyllisen tunnelman Unioninkadun tyhjälle tontille. Kadun puoleisen talon päädyssä oli pitkään näyttävä Ilta-Sanomien mainos; katutasolle graffiti-nuoret ovat luoneet omalla tavallaan urbaania taidetta.
45. Mustiin pukeutunut mies kävelemässä Esplanadinpuistossa sateenvarjon suojassa Runebergin patsaan ohi, jonka talven ensi lumi on valkaissut.
46. Pitkään mustaan takkiin pukeutunut rouva taapertaa sateenvarjon suojassa Esplanadinpuistossa talven ensimmäisessä lumipyryssä.
47. Talven ensimmäinen lumipyry on hiljentänyt keskustan kadut. Alkuyöstä aurauskalustokaan ei vielä ole ennättänyt liikkeelle. Eteläesplanadin ja Fabianinkadun kulma.
48. Renkaanjälkiä räntäisellä Vuorimiehenkadulla Ullankadun kulmassa. Kadun vasemmalla puolella pitkään mustaan villakangastakkiin pukeutunut nainen kävelee Citroën 2 CV:n eli "rättisitikan" ohitse.