Hakulomakkeelle
3 kuvaa Näytetään kuvat 1 - 3.
1. Valkosaaressa sijaitseva NJK:n eli Nylands Jaktklubenin venesatama 1890-luvulta. Tuolloin saareen rakennettiin myös ensimmäinen kerhokeskus, joka kuitenkin on vaihdettu uuteen. Saari tunnettiin aikaisemmin nimellä Stora Blekholmen. Saasella oli laivaveistämö eli varvi, joka aloitti toimintansa 1803 raatimiehen lesken Eva Bockströmin omistuksessa. Saarta käytettiin 1840-luvulla kolerakaranteeniasemana ja Krimin sodan aikana 1850-luvun puolivälissä sotilassairaalana. Taustalla Katajanokanlaituri.
2. Valkosaari kuvattuna Tähtitorninvuorelta. NJK:n eli Nylands Jaktkluben on perustettu 1861 ja Helsingin kaupunki on vuokrannut sen purjehdusseuralle. Nykyisen paviljonkirakennuksen on suunnitellut arkkitehti G. Estlander ja se valmistui 1900.
3. Etualalla Valkosaari ja sen takana Luoto eli Klippan. Oikealla NJK:n rakennus ja taustalla Kaivopuiston rantaa.