Hakulomakkeelle
12 kuvaa Näytetään kuvat 1 - 12.
1. Koiran ulkoiluttamista. Taustalla Keinutie 10:n Elanto.
2. Keinutien parakkikoulun hyvästijättö. Näkymä koulun rakennustyömaalta. Koulun toiminta lakkautettiin keväällä 1977(?) ja tilalle rakennettiin uusi koulu, jonka vihkijäisjuhlaa vietettiin 21.3.1979.
3. Keinutien parakkikoulun jäähyväiset.
4. Joulutempaus ostarin keskusaukiolla 1991. Lapsille oli järjestetty juna-ajelua. Oli hauskaa.
5. Mikä ihme - ihan oikea joulutonttu. Mutta voi miten pieni!
6. Väsynyt pikku-tonttu jouluaattona.
7. Nykyisen Kivikonkaaren alkutekijöitä helmikuussa 1993.
8. Kivikonkaaren ensimmäiset rakennukset alkuvaiheissa.
9. Paukkulan lumisia maisemia uudenvuodenpäivänä 1994. Oikealla sota-ajan sirpalesuoja. Taustalla vasemmalla puiden katveessa pilkottaa entinen Paukkulan maja, joka seuraavana kesänä tuhopoltettiin.
10. Entisen ampumaradan lumisia maisemia uudenvuodenpäivänä 1994.
11. Entisen ampumaradan aita uudenvuodenpäivänä 1994 ennen Kivikon rakentamista. Maasto oli suopohjainen ja siellä käytiin mm. ruokkimassa lintuja.
12. Puistopolku Kontulasta Paukkulaan ennen Kivikon rakentamista. Kaunis lemmen polku, jossa myös talvella oli hyvä hiihtää.