Hakulomakkeelle
43 kuvaa Näytetään kuvat 1 - 30.
1. Vuosaaren satama rakenteilla. Kuvattu täyttömäen korkeimmalta huipulta.
2. Näkymä Elaintarhan kentän keihäspaikalta kohti Linnanmäkeä. Ruoho on tuoreen vihreää.
3. Eläintarhan kenttä kesäkuun alussa. Aurinko paistoi hyvin terävästi.
4. Eläintarhan kentällä on alkamassa kiekonheittokisa. Kuvassa 600 gramman kiekot laskeutuneina heittopaikan viereen.
5. Vuosaaren kentällä järjestettiin syyskuussa Tapanilan Erän avoimet mestaruuskilpailut.
6. Helsingin MM-kisojen ensimmäisen kilpailupäivän paistoi aurinko. Kuvattu stadionin eteläpäästä.
7. Helsingin MM-kisojen oheisilmiönä saapuivat yritysten esittelyteltat täyttämään Mäntymäen kentän laitoja.
8. Helsingin MM-kisojen ensimmäinen kilpailupäivä. Taustalla pilvet jo lupailevat, että kohtapuoliin tulee tavaraa taivaalta...
9. Helsingin MM-kisojen ensimmäinen kilpalupäivä.
10. Stadionin torni kylpee (vielä hetken) auringon loisteessa MM-kisojen ensimmäisenä päivänä.
11. Kansainvälistä vilinää stadionin ympärillä MM-kisojen aikana.
12. Jakomäen montun lammen rantamaisema kuvattuna huhtikuun alussa. Melkein voisi pulahtaa uimaan...
13. Kotikonnuntie 3:n talo kuvattuna Ostostie 3:n parkkipaikalta huhtikuun ilta-auringon aikaan.
14. Pientä laittoa vaativa Lada Kontulankaaren kentän laitamilla.
15. Vuosaaren satamaa rakennetaan. Näkymä avautuu Vuosaaren täyttömäen huipulta.
16. Keto-orvokit kukkivat Mustavuoren kallionrinteellä toukokuussa.
17. S-vartinen mänty ei kestänyt kahden kuivan kesän rasitusta. Koko kallionlaki on samanlaisia puuparkoja täynnä.
18. Mustavuoren keskiosissa on melkoista rämemaastoa.
19. Ostostie 3:ssa tehtiin mittava remontti (mm. putket), jonka vuoksi asukkaat siirrettiin porraskäytävä kerrallaan evakkoon viereiseen taloon.
20. Ostostie 3:n tuuletusparvekkeet, jotka myöhemmin poistettiin suurremontin yhteydessä.
21. Remontin yhteydessä Ostostie 3:n takapihan puolelle valahti jotain tauhkaa.
22. Ostostie 3:n takapihan parkkipaikalle oli jätetty ajoneuvo pitkäaikaisparkkiin...
23. Lokakuun alkupuolella vaahterat vaihtoivat väriä näyttävästi, viereinen hopeapaju ei väreistä välittänyt.
24. Vuonna 2003 tuli lumi hyvissä ajoin. Kuva on otettu Pallaksentie 1:n sisäpihalta 25. lokakuuta.
25. Heinäkuun vehreyttä Puotilan kartanon maiden vieressä Leppäniemen korvilla.
26. Kivi lentää Vartiokylän lahteen Rastilan puoleiselta rannalta.
27. Näkymä Lokitien venesataman kohdalta kohti Vartiokylän lahtea ja Vuosaaren siltaa.
28. Sakaran koulun pihalla mänty kuivahti pystyyn. Nyt puu on jo kaadettu.
29. Aarrepuisto kuvassa vielä suhteellisen luonnontilaisena. Nykyäänhän ei voi puhua puistosta ja vielä vähemmän aarteesta.
30. Aarrepuiston läpi kiemurtelevan puron yksityiskohta.

Max 30 kuvaa kerralla.
Näytä seuravat  30