Hei, Olen Soile (os. Ala-Kotila). Asuín tuossa kivijalka-asunnossa vuoden 1962 kevääseen asti vanhempieni ja siskoni Sinikan kanssa. Ovemme oli tuon vasemmalla olevan pensaan takana ja keittiön ikkuna näkyy kivijalassa. Hannele Lappalainen asui seinämme takana ja kivijalan 2. ikkuna on heidän omistusasunnostaan. Meillä oli eteinen ja hellahuone vuokralla. Synnyin vuonna 1954 ja Helsingissä oli silloin valtava asuntopula. Kaupunki osoitti vanhemmilleni tuon vuokra-asunnon heidän ensimmäiseksi asunnokseen. Pasilassa oli kiva asua, ainakin lapsen näkökulmasta. Ympäristö oli luonnonläheinen ja kavereita oli paljon. Kadun toisella puolella asui Karita Nyman,jonka luokse päivittäin juoksimme leikkimään Pasilankadun yli. Karitan äiti ja isä olivat molemmat töissä ja Karitaa hoiti päivisin Famu (isän äiti). Autoliikenne oli vähäistä, vaikka muistin kyllä laulun "Monta vaaraa liikenteessä..." -opin ja katsoin aina oikealle ja vasemmalle ennenkuin ylitin kadun. Puisto ja leikkikenttä olivat pihamme alapuolella. Talvisin laskimme katua (jalkakäytävällä) kelkalla ja potkurilla ja hiihtelimme puistossa. Kiipeilimme kallioilla, eikä äiti tiennyt aina miten vaarallisissa paikoissa. Kerran karkasin (n. 3 v.) kotoa. Pasilankatua kulki bussi ja näin isän istuvan siellä. Isä oli luvannut ottaa minut mukaan Hämeenlinnaan mökillemme. Yritti karata huomaamatta ja siitä suutuin. Olin laskemassa mäkeä puukelkalla ja aloin kiukuissani pistellä töppöstä toisen eteen. Kävelin bussin perässä Eläintarhan kentän vieressä olevalle 3:n Nordenskjöldinkadun ratikkapysäkille. Yritin kelkan kanssa pyrkiä ratikkaan, mutta rahastaja kiinnitti minuun huomiota. "Missäs vanhempasi ovat", hän kysyi. Sanoin, että menen isän perässä juna-asemalle ja matkustan Hämeenlinnaan. Tiesin, että lapset pääsevät maksutta ratikassa ja junassa. No, rahastaja kutsui Mustanmaijan paikalle ja vei minut siksi aikaa odottamaan huoltoasemalle. Siellä sain mehua ja lakritsia huoltoaseman väeltä. Poliisit tulivat ja pistivät minut kelkkoineni Mustaanmaijaan. Äiti oli opettanut kotiosoitteen minulle ulkoa ja hyvin reippaasti sen poliisille kerroin. Mustalla Maijalla minut sitten palautettiin kotiovelle. Äiti hämmästyi, kun tyttöä tuotiin poliisin saattelemana kotiin. Kehuivat, että siinäpä reipas tyttö, kun osasi osoitteensa kertoa. Sen koommin en yrittänyt karata isän perään, vaan pysyttelin Pasilan raiteilla vuoteen 1962, jolloin muutimme Puotilaan. Jo silloin Pasilan asukkaita pikkuhiljaa alettiin sijoittaa muualle asumaan. Terveystarkastaja kävi tutkimassa asuntomme ja antoi lausunnon, jonka mukaan asunto oli kylmä ja kostea, eikä oikein soveltunut lapsiperheen asunnoksi. Saimmekin kaupungilta sittemmin hienon, uuden vuokra-asunnon Puotilasta. Siellä äitini asuikin tyytyväisenä,kuolemaansa,vuoteen 2001 asti.

Soile

Mikä oli tämän kaverisi osoite, joka asui tien toisella puolella? toinen kysymys vielä. Miten se sijoittui teidän taloon nähden? Olen kiinnostunut juuri siitä miten puu-pasilan tiet/kadut ja talot sijoittuvat nyky Länsi-Pasilaan.

Ent. Länsi-Pasilan asukas

Talomme oli Soilen talon alapuolella olevaa puistoa vastapäätä, Pasilankatu 18. Pihallemme pääsi suoraan Soilen kotipihalta juoksemaan. Muistan itse kun kerran olin Soilen luona leikkimässä, jotain hommailtiin heidän pöydän ääressä ja kynttilä paloi kauniisti pöydällä. Minä sitten jotenkin sain pääni siihen kynttilän luokse ja tukka kärähti, ei onneksi mitään pahempaa sattunut, on kuitenkin jäänyt hyvin mieleen.

Karita

minä muistan kun ainakin pari kertaa dösä talvella liukasteli talon seinään

maukka pasilankatu 26:sesta

Lisäisin vielä, että tarkka osoitteemme oli Pasilankatu 15 F 15. Hyvin äiti aikanaan opetti osoitteen ulkoa, kun vieläkin sen muistan. Tarkan osoitteen avulla Mustamaija osasi palauttaa minut juuri oikean oven taa.

Soile