Leo I.Mattilan sekatavarakauppa

mara

Ylemmässä talossa - joka siis on säilytettykin - toimi kukkakauppa. Suunnilleen kuvan tolpan kohdalla.

Tappu

Joo, kukkakauppa oli talon kivijalassa. Minä leikin kukkakaupan Keijon kanssa, kun hänen vanhempansa hoitivat kauppaa. Lapsi siis oli aina vanhempiensa mukana kaupassa. Kerran menin "kukkakaupan Keijon" kanssa jopa "kihloihin". Vanhempansa olivat töiden ajaksi riisuneet sormukset pois ja me huomasimme ne. Minä tyttönä tietenkin ihastuin helyihin ja Keijo antoi sormuksen minulle. Emme tienneet, että ne olivat kultaa tai arvokkaita. Olimme pieniä, ehkä noin 4-6 -vuotiaita. Kotona äidille näytin sormusta ja sanoin, että Keijo antoi minulle sen. Äiti tutki tarkemmin ja sitten tyttöä vietiin. Mentiin kukkakauppaan ja kysyttiin, että ovatko teidän sormukset. Olivathan ne! Kiukkuiset vanhemmat kielsivät Keijoa leikkimästä minun kanssani. Sen jälkeen vain keikuttiin aidanseipäissä omilla pihoillamme ja sieltä huudeltiin toisillemme. En enää sen jälkeen saanut koskaan leikkiä Keijon kanssa. Taisivat myöhemmin lopettaa kauppansa ja muuttivat sen muualle. Ei ennen lasten ajatusmaailmaa käsitetty. Heppoisin perustein lapsia kiellettiin leikkimästä toistensa kanssa. Tykkäsin Keijosta ja olin harmistunut pitkän aikaa.

Soile

Kukkakaupan jälkeen paikalla oli lasi ja peili palvelu Help joskus 70 luvulla.

Jari

Muistelit varmaan Soile aikoja 50-luvulta? Kuten minäkin nyt teen. Olipa tiukkapipo-vanhempia; suuttua nyt leikistä ja rikkoa kahden pienen ihmisen ystävyys! Mutta se oli sitä aikaa. En muista Keijo-poikaa. Asuin nimittäin aivan liian kaukana - peräti Kyllikinkadulla asti! Mutta kukkia kävin pikkutyttönä ostamassa juuri tuosta kukkakaupasta - eräänäkin äitienpäivänä - ison kimpun kukkia äidillemme. Oi niitä aikoja! Kyllä Puu-Pasilassa oli onnellista elää vaikka asuimmekin vuokralla pienessä hellahuoneessa! Pois sieltä muutimme vuoden -61 alussa.