Photo 1013727-1037
Kaksi poikaa juomassa vesipostilla Kyllikinkadun ja Pasilankadun kulmassa. Vapaakaivoja asennettiin 1880-luvun lopulla alueille, joissa kotitaloudet olivat ilman vesijohtoa. Vapaakaivoista sai noutaa veden ilmaiseksi.
[ID=1013727/00000zxf.jpg]
Kaupunginosa/osa-alue: Pasila - Länsi-Pasila
Katuosoite: Kyllikinkatu
Kuvausvuosi: 1950 -luku
Valokuvaaja: Heinonen Eino
Kuvalähde: Helsingin kaupunginmuseo (Tiedot)
 
Kommentoi kuvaa: >>
  • paikan tarkennos

    kuva otettu magdaleenankadulta

    anttu
  • Vesiposti sijaitsi todella Magdalenan- ja Pasilankadun kulmassa. Tätä edellisessä vesipostimallissa oli myös iso "lavuaari" hevosten juottamiseksi sekä vesipostin juuressa pieni kuppi, ilmeisesti koirille ja kävi siinä linnutkin räpistelemässä.

    Väinö Salovaara
  • Hirviä tarina

    Kyllä lapset kävivät samoin tavoin juomassa tästä myös 60-luvun alussa. Muistaakseni tätä Kyllikinkatua pitkin juoksi kerran hirvenvasa. Se tuli keskuspuistosta ja eksyi Pasilan kaduille. Me lapset juostiin laumana sen perässä. Vasa peloissaan pakeni pitkin poikin loikkien minne sattui. Loikkasi hädissään jonkin vajan katolle ja loukkasi itsensä. Hämärä mielikuva jäi siitä, että virkavalta tuli ja lopetti hirviparan. Muistaako kukaan muu tapahtumaa?

    Soile
  • magdaleenankadun,pasilankadunkulma

    Vastaus soilelle.Hirvi oli Jalavan pihalla magadaleenankatu,talo taustalla.Avo ajoi hirven pois,pääsi metsään Maitraatinkadun puolelta.Anttukin taisi nähdä.

    Roope
  • Lisäys

    Asuin kuvassa olevan Jalavan talon takana.Avo loukkantui,hirvi ei.

    Roope
  • Asuimme jalavan talon pihan toisessa puutalossa maistraatinkatu alakerrassa vahinko kun talosta ei yhtään kuvaa kun me muutimme pois niin noin kaksi viikkoa myöhemmin talon savupiippu romahti meillä on kuvia sisältä kun savupiippu on selvästi halki

    Janne
  • Kyllikinkatu

    Hei, muistaako kukaan Kyllikinkadun varrella olleita mm. NMKY:n eli Ridekan taloa (muistaakseni se oli vihreä) ja sitä saunaa? Kävimme usein saunomassa nimeomaan tässä saunassa ja joimme saunan pukuhuoneessa punaista limsaa! Ridekaan minua ei otettu, koska olen tyttö, ja se sitten harmitti. Asuimme Kyllikinkatu 17. Meitä vastapäätä oli alakoulu ja vieressä lastentarha. Kun tulin kouluikään, jouduin aloittamaan kansakoulun Savonkadulla, kun Pasilan alakoulu lopetettiin. Muistan lapsuuttani Puu-Pasilassa onnellisena aikana. Äidillenihän se ei ollut mitään mukavaa: kantovesi, puucee, kivijalassa pyykkitupa isoine rautapatoineen. Mutta kesät olivat lämpimiä, talvella paljon vakoista lunta ja ihana luonto ympärillä!

    Marja-Liisa o.s. Immonen
  • Magdaleenankatu

    Joo, niin kuin Roope kertoo, kaivo oli Magdaleenankadulla ja lähes Pasilankadun kulmassa. Ja Marja-Liisalle: tottahan Namikan eli Ridekan talo muistetaan. Et varmaankaan menettänyt mitään vaikka et päässyt kerhoon, luulisin? Me kundit kävimme siellä lähinnä tekemässä koiruuksia...hieman hävettää näin jälkikäteen. Sauna Kyllikinkadulla oli legendaarinen paikka, ei sellaista enää ole eikä tule, vaikka kaikki kunnia Kotiharjun saunalle sekä Hämeentien ja Kaarlenkadun vastaaville. Punainen limsa oli kakarana saunassa ihan pakollinen kuvio: piti rapisuttaa lasista luukkua, jotta saunan kassa tiesi tulla myymään. Miten sen limsan maun voi aistia vieläkin? En kerennyt käymään Pasilan koulua mutta seimessä Kyllikinkadulla olin ja samoin oli tyttäreni Niinakin. Ja molemmat aikanamme siirryimme sitten lastentarhan puolelle Hertankadulle. Olin armeijassa vuonna -70 ja silloin vielä hain Niinan seimestä ja myöhemmin tarhasta. Eltsun koulussa kävin minäkin. Ja lumisista talvista sellainenkin muistikuva, että upea(?) Mosseni hautautui kokonaan lumen peittoon Martankadulla talvella...enkä flöittaa yhtään! Useimmat pasilalaiset, niin kuin Sinäkin Marja-Liisa, muistavat lapsuutensa Pasilan paratiisina, ja sitähän se olikin.

    Tappu
Kommentoi kuvaa >>