Talon allaolevaan kallioon oli louhittu Pasilan ainoa väestönsuoja.

Väinö Salovaara.

Olen pikku tyttönä noin 3-vuotiaana (50-luvun alussa) joutunut muuttamaan äitini ja isäni kanssa Hakaniemestä "kortteeriksi" tähän isäni tädin omistamaan taloon olikaohan Hertankatu 17, hänen huushollinsa. Talossa asui, en toki heidän nimeään muista, mutta perhe jolla oli skotlannin paimenkoira (Lassie) Peki-nimeltään. Se oli minun paras kaveri. Joku moukarinheittäjäkin kenties asui talossa, koska pihalla sellainen mötykkä oli. Muistan kun naapurin täti kysyi minulta, tykkäänkös asua täällä johon vastasin lapsen suusta totuuden kuulee "en oikeen", jolloin meinsin saada selkääni isältäni. Kai lapsen olisi pitänyt olla tyytyväinen kun oli katto pään päällä. Tämä oli lähtökohta elämälleni Pasilassa ja jatko olikin sitten ikimuistoinen, silla vietin siellä kuitenkin ihanan nuoruuteni. Tämän jälkeen asuimme Pasilankatu 20:ssa ja sitten Eevankatu 3:ssa, jota yhtä muistelen oikeana kotina jossa rotat eivät josseet puucee-polulla iltaisin. Siin luxusta.

Hanska (Hannele)